Polarthermin hickorymestaruus ratkaistiin Kalaforniassa 26.8.2018

Keli suosi kilpailijoita. Päivän sade oli loppunut ja kenttä oli kuiva ja griinit nopeita.

Kilpailuun lähdettiin hymyssä suin. Ja mestaruus ratkaistiin kahden miehen voimin. Kuten viime vuonnakin. Muita hickorymailojen omistajia Polathermissä ei olekaan.

Kisasta päätettiin vasta ensimmäisen väylän jälkeen, jonne molemmat pelurit olivat tehneet tuplabogin. Lyhyen keskustelun jälkeen päädyttiin pelaamaan scratch-peli mestaruudesta.

Kaksi väylää pelattiin tasaisesti, mutta sitten väylälle #3 Markku teki Par 4:lla kasin. Seuraavalla väylällä Kim teki kympin Par 4:lla, kun kolme palloa meni samaan vesilätäkköön. Hickorit ottivat heti alkuun miesten luulot helpoista lyönneistä pois. Tämän jälkeen edettiin suhteellisen tasaisesti. Väylä #7 muutti kuitenkin kaikki. Kun siirryttiin väylälle #8 (Par 5), niin Kim johti jo kolmella lyönnillä. Markku tsemppasi sen verran paremmin, että pääsi griinille vähemmillä lyönneillä, mutta lähipeli ei tuottanut toivottua tulosta ja kun käveltiin viimeiselle lyöntipaikalle, Kim johti edelleen kolmella. Viimeinen reikä pelattiin molemmat bogiin ja Polarthermin hickorymestariksi kruunattiin vuonna 2018 Kim Hietamäki.

Tulos oli niin huono, että sitä ei kehtaa tänne laittaa. Mutta vaikka oli paljon hukattuja palloja, huonoja putteja ja järkyttävän huonoa osumia, niin mukavaa oli.

Alhaalla yhteisselffi kilpailijoista. Vasemmalla puolella Kim ja oikealla Markku antiikkimailojen kera.

Kiinnostuitko?

Viluttaako vai oletko jo jäässä? Ei huolta, ratkaisemme lämmitysongelmasi joten kerro tilanteestasi ja palaamme asiaan mahdollisimman pian.